Helluntaina toukokuun 19. päivänä vuonna 1866 Pohjanmaalla vallitsi kylmä sää, erityisesti rannikkoalueilla. Samana päivänä oli karjanlasku laitumelle, johon osallistui paljon väkeä. Karja laskettiin kylän vieressä sijaitsevaan metsään laiduntamaan ja saamaan pitkän talven jälkeen kunnolla tuoretta ruokaa syödäkseen. 

Karjanlaskuun osallistui myös eräs nainen, jolla oli nelivuotias tytär. Pikkulapsi olisi kovasti tahtonut seurata äitiään metsään, mutta hänen äitinsä kielsi. Lapsella ei ollut tarpeeksi vaatetta päällään kylmään säähän, joten hänet laitettiin istumaan kivelle. Hänelle vannotettiin, että hänen täytyisi istua siinä ja odottaa äitinsä paluuta ilman, että hän lähtisi mihinkään sovitusta paikasta. Lyhyen ajan päästä lapsen äiti palasikin paikalle. Hän huomasi kauhukseen, että tyttöä ei näkynyt missään. Kun lasta ei löytynyt mistään lähistöltä eikä kotoaan, pääteltiin, että hän oli lähtenyt metsään äitinsä perään ja eksynyt sinne.

Järjestettiin etsintäpartioita, joihin lapsen vanhemmat osallistuivat myös. Pimeän tullen huoli lapsesta kasvoi kyläläisten keskuudessa. Miten pieni tyttö pärjäisi yön yli kylmässä ja pimeässä metsässä, jossa eläimet voisivat häntä ahdistaa? Pimeän tullen etsinnät oli pakko keskeyttää, vaikka tytön vanhemmat olivat todella huolestuneita ja surullisia. Kului useita päiviä, eikä tyttöä löytynyt. Tytön ei uskottu löytyvän enää elossa, etenkin kun hän oli kevyesti puettu kylmään ilmaan nähden.

Paikalle saapui kolmen päivän jälkeen nimismies, joka järjesti 200-300 hengen etsintäpartion, joka alkoi käydä metsää läpi järjestelmällisesti. Viimein tyttö löytyi elossa syvältä metsästä kahden ja puolen kilometrin päästä kotoaan. Tyttö oli kulkenut yksin metsässä yhteensä kolme ja puoli vuorokautta ennen löytymistään. Hän oli syönyt nälkäänsä muun muassa puolukanvarsia ja pärjännyt kylmästä ilmasta huolimatta. Hänen äitinsä oli tytön löytyessä lähistöllä ja helpottuneena sulki tytön syliinsä.

Ennen nimismiehen saapumista kylässä oli pohdittu, mitä tytön löytämiseksi voitaisiin tehdä. Jotkut puhuivat, että tyttö oli metsänpeitossa, jolloin häntä ei olisi helppo löytää vaikka kulkisi aivan vierestä. Epäiltiin, että metsän- tai vuorenhaltija olisi ottanut tytön mukaansa. Ainut keino haltijan mahdin purkamiseksi olisi soittaa kirkonkelloja, jolloin metsän olisi pakko päästä sisäänsä sulkema tytön takaisin ihmisten luokse. Aikakauden sanomalehdistön mukaan tytön löytyminen nimismiehen etsintäpartion järjestelmällisen työn seurauksena osoitti, että metsänpeitossa oleminen ja kirkonkellojen soittaminen kuuluivat taikauskoon eikä niille olisi sijaa enää modernissa maailmassa. Uhkana olisi ollut myös se, että keskittymällä kirkonkellojen soittamiseen ja metsänhaltijan hätyyttelemiseen, olisi tyttö jäänyt löytämättä kokonaan etsintöjen ollessa tauolla.

Lähde:

Österbotten, 02.06.1866, nro 11, s. 3-4
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/512683?page=3
Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Kuvalähde: Wikimedia commons.