Avainsana-arkisto: Hautausmaa

Magian historiaa: Nekromantiaa hautausmailla ja kirkoissa ruotsinkielisellä Pohjanmaalla

Populaarikulttuurissa nekromantti on tavallisesti vihollishahmo, joka nostattaa zombiarmeijan sankarillisen päähenkilön kimppuun. Nekromantialla tarkoitetaan laajemmin Encyclopedia Britannican mukaan kuolleiden kanssa kommunikoimista, jonka päämääränä on saada tietoa tulevaisuudesta tai muutoin edistää omia tavoitteita. Koska kyseessä on hyvin laaja perinne alueellisesti ja ajallisesti, keskityn tässä blogipäivityksessä tarkastelemaan nekromantiaa erityisesti hautausmaiden ja kirkkojen yhteydessä ruotsinkielisellä Pohjanmaalla.

Suomalaisessa kansanperinteessä tunnetaan kuoleman väki, joka asustaa hautausmaiden yhteydessä. Väki-ajattelulla tarkoitetaan käsitystä siitä, että tietyillä asioilla, kuten kuolleilla tai naisen sukuelimillä, on oma väkensä eli voimansa. Tätä voimaa voidaan käyttää loitsuissa hyväksi. Kalman väki sairastutti sen, joka osui liian lähelle sitä. Vahingoittavaa kalmaa saattoi saada itseensä muualtakin kuin hautausmaalta, esimerkiksi ruumislaudasta tai muutoin kuolleen kanssa kosketuksissa olleesta esineestä, kuten ruumiin päällä olleesta paidasta. Luonteeltaan kalman väki oli kasvotonta ja nimetöntä. Ajateltiin, että kun kukaan ei enää muistanut kuolleen henkilön nimeä, hän liittyisi kalman väen joukkoon. Tietäjät pystyivät hallitsemaan kalman väkeä. Tarinoita tietäjien vallasta kuolleisiin on kerätty niin paljon, että niillä on oma luokituksensa uskomustarinoissa. Luita tai muita kuolleiden osia voitiin käyttää parannusrituaaleissa, mutta myös vahingoittamaan tai sairastuttamaan. 

Omslagsbild
Vöyrin hautausmaalla sijaitseva luuhuone, jossa säilytettin luita vanhoista, käytöstä poistetuista haudoista.

Tietäjät pystyivät käyttämään hyväkseen kalman väkeä myös ruotsinkielisellä Pohjanmaalla. Kuolleiden avulla voitiin noitua kilpakumppani esimerkiksi hulluksi tai näkemään kuolleita kaikkialla. Kirkkomaalla katsottiin olevan omaa erityistä voimaa, jota voitiin käyttää esimerkiksi parannusrituaaleissa. Hautausmaan voimaa siirtyi sieltä otettuun hiekkaan tai arkun nauloihin. Luita käytettiin konkreettisesti parannusrituaaleissa. Tietäjästä nimeltä Himis Hejk kerrotaan, miten hän omisti ihmisen kallon, josta hän raaputti lastuja paloviinaan, jota hän antoi sairastuneelle. Taustalla saattaa olla ajatus siitä, että taudin katsottiin tarttuneen kuolleista. Mekanismin voi kiteyttää lausahdukseen “sillä se lähtee, millä on tullutkin!”. Perinteenkerääjä Valter W. Forsblom kirjoittikin 1900-luvun alussa kenttäkuvaukseensa, että ainoastaan kaikista voimakkaimmat parantajat pystyivät parantamaan likfassnan, kuolleista tarttuneen taudin. 

Useissa ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta kerätyssä uskomustarinassa kerrotaan, miten tietäjät käyttää kirkkomaata tai kirkkoa hyväkseen yöllä. Hän ottaa mukaansa avustajan tai sairastuneen, jonka tehtävänä on seistä tietäjän piirtämässä kehässä sillä välin, kun tietäjä itse tekee ties mitä kirkon sisällä. Avustaja ei saa missään tapauksessa tulla ulos kehästä, vaikka hän näkisi kuinka pelottavia asioita tai kuulisi pelottavia ääniä. Suljetuissa öisissä kirkoissa tapahtui myös perinteen siirtoa, kun maineikas, vanhempi tietäjä vei sinne nuoremman tietäjänalun, ja opetti tälle tietonsa pyhässä paikassa. Joskin yöllä kirkossa oleminen voidaan nähdä myös tietäjätarinoille tyypillisenä toispuoleisuutena, jolloin asiat, kuten kirkossakäynti, tehdään eri tavalla kuin normaalisti.

Kuvalähde: Hägglund, Erik. Benkammaren På Vörå Begravningsplats. (1910-1962): SLS 865 B 478.

Lähteet:

Svenska litteratursällskapetin arkistoaineisto.

Koski, Kaarina 2011. Kuoleman voimat: kirkonväki suomalaisessa uskomusperinteessä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1313, Tiede. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Tittonen, Emmi 2008. ”Nouse ylös vanha väki, lastujen perään!” : hautausmaiden taikuus 1700-luvun lopulla. J@rgonia 6 (14).

Helsingin hautausmaista – Kampissa sijainnut kalmisto

Tällä kertaa tarkastelemme toista helsinkiläistä vanhaa hautausmaata, Kampin alueella sijainnutta laajaa hautausmaata, johon kuuluu muun muassa nykyään Ruttopuistoksi kutsuttu alue. Tämä seutu on ollut vuosisatojen ajan monien helsinkiläisten viimeinen leposija.

1600-luvun lopun nälkävuodet toivat nälästä kärsiviä ja siihen kuolevia ihmisiä ympäri Suomen Helsinkiin. Kaupungissa nälkään kuolleille määrättiin syrjäinen Kampin kenttä Bulevardin ja Fredrikinkadun tienoilta. Parikymmentä vuotta myöhemmin kaupunkiin levisi rutto varotoimista huolimatta. Kuolleisuus ruttoon oli hyvin suurta, ja jälleen tarvittiin Kampissa sijainnutta hautausmaata. Nykyään vanhaa kirkkopuistoa kutsutaan Ruttopuistoksi, eikä monelle ehkä tule mieleen että he viettävät esimerkiksi kesäitä piknik-päivää kirjaimellisesti haudoilla istuessaan vehreässä ja rauhallisessa puistossa.

Vanha kirkkopuisto, myös Ruttopuistona tunnettu.

Kampissa sijainneet hautausmaat eivät jääneet tähän, vaan armeijan tykistö perusti alueelle oman hautausmaansa. 1790-luvulla perustettiin seurakunnan hautausmaa, jonka tarkoituksena oli vähentää hautaamista nykyisen Senaatintorin alueelle.

Lapsikuolleisuus oli erityisen suurta kaupungissa, joten Kamppiin on haudattu huomattavan paljon lapsia. Toinen runsaasti edustettu ryhmä on kaupungin virkamiehet. Vainajien hautaaminen Kampin hautausmaalle päättyi vuonna 1829, ja puisto alueesta tuli kaksikymmentä vuotta myöhemmin. On arvioitu, että Kampin hautausmaalle haudattiin yli 130 vuoden aikana noin 10 000 vainajaa. Poikkeuksellisesti Vanhaan Kirkkopuistoon haudattiin Helsingin valtauksessa kuolleita saksalaisia sotilaita vuonna 1918.

Helsingin valtauksessa kaatuneiden saksalaissotilaiden hauta vuonna 1918.

Helsingissä ei ole kovin montaa kummitusta, jotka viihtyisivät hautausmailla. Bulevardin apteekin kellarissa on kuitenkin nähty heti sotien jälkeen vihertävää valoa loistava hahmo, joka oli anonut farmaseutilta apua vaivoihinsa. Apteekin kellarissa on nähty aavemaisia hahmoja vielä myöhemminkin annetun suullisen tiedonannon mukaan. Toisaalta jos perustaa apteekin keskelle ruttoon kuolleiden hautausmaata, niin voi varmasti varautua yliluonnollisiin lääkkeiden pyytäjiin.

Ensi viikolla obskuriteettikabinetissa vietetään itsenäisyyspäivää. Seuraava blogikirjoitus ilmestyy Lucian päivänä parin viikon päästä, jolloin tutustaan ruotsinkielisen Pohjanmaan uskomusolentoon, lapsia kehdosta vievään bytisbåneen.

Lähteet:

Aalto, Seppo 2016: Kauppiaita ja laivanvarustajia: helsinkiläisten elämä Ruotsin aikana 1550-1809. Siltala.

Aaltonen, Sami 2002: Aavetaloja. Nemo

Kairulahti, Vanessa ja Karolina Kouvola 2019: Helsingin henget: Opas aaveiden pääkaupunkiin. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Pehkonen, Marja 2008: Hauraita muistoja Helsingin hautausmailta. Narinkka. Helsingin kaupunginmuseo.

Turunen , Piia 31.10.2015: Mahtuvatko vainajat multiin? Helsingin hautausmaita laajennettava lähivuosikymmeninä. https://www.studio55.fi/vapaalla/article/mahtuvatko-vainajat-multiin-helsingin-hautausmaita-laajennettava-lahivuosikymmenina/5511912 (tarkistettu 7.11.2019)

Ensimmäinen kuva: Rista Simo SER, Helsingin kaupunginmuseo. Helsinkikuvia.fi.

Toinen kuva: Gunnar Lönnqvist, Helsingin kaupunginmuseo. Helsinkikuvia.fi

Helsingin hautausmaista – Senaatintorilla sijainnut hautausmaa

Hyvin harvoin Senaatintorin yli kiirehtiessään tulee ajatelleeksi, että oikeastaan siinä juoksee hautojen päältä. Senaatintorin alla on nimittäin eräs vanhimmista Helsingin hautausmaista. Se perustettiin jo 1640-luvulla ja 1727 hautausmaan yhteyteen valmistui Ulrika Eleonoran kirkko. Kirkon ääriviivat voi nähdä edelleen Senaatintorin yliopiston puoleisessa päädyssä, jossa ne on merkitty tummennetuilla kivillä ja neljän pienen paaden avulla.

Senaatintorilla ollut hautausmaa sijaitsi hyvin keskeisellä paikalla Helsingin vanhassa keskustassa. Toisin kuin nykyään, hautoja ei aina kaivettu kovin syvälle, etenkin jos hautausmaa oli yhtä täynnä kuin Senaatintorilla sijainnut kalmisto. Varakkailla kauppiasuvuilla, Sederholmeilla ja Bockeilla, oli omat muuratut sukuhautansa, mutta muut helsinkiläiset joutuivat hautaamaan edesmenneensä toisten hautojen päälle.

Senaatintorilla sijainnutta hautausmaata jouduttiin korottamaan yhteensä kolme kertaa historiansa aikana aikaisemman kerroksen täyttyessä. Vuonna 1789 haudat nousivat jo katutason yläpuolelle niin, että kirkkoherra Collin kieltäytyi hautaamasta paikalle enää ketään. Kuitenkin vielä kaksikymmentä vuotta myöhemmin hautausmaata tiettävästi käytetiin, sillä kaupunkilaiset kokivat uuden Kampissa sijainneen hautausmaan sijaitsevan aivan liian kaukana. Hautausmaasta nousi kuitenkin niin voimakas haju, että siitä valitettiin kahvipöydissä ja lehtien palstoilla.

Senaatintorin hautausmaa jäi nykyisen torin alle 1820-luvulla, jolloin Ulrika Eleonoran kirkko purettiin ja hautausmaa tasattiin aukion tieltä. Vainajat jäivät pääsääntöisesti torikivetyksen alle, lukuunottamatta eläessään varakasta kauppiasta Johan Sederholmia, jonka hauta siirrettiin Vanhaan kirkkopuistoon rakennettuun hautakappeliin.

Johan Sederholmin hautakappeli Vanhassa kirkkopuistossa. Arkkitehti C. L. Engel.

Vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei Johan Sederholm täysin jättänyt Senaatintoria. Sederholmin talosta, jossa nykyään toimii Helsingin kaupunginmuseo, kerrotaan kummallisista tapahtumista. Yläkerroksesta kuuluu välillä huokailua ja tiettyyn aikaan yöstä kerroksen ikkunat helisevät itsestään. Ohikulkevat raitiovaunut eivät kuitenkaan tähän ilmiöön ilmeisesti vaikuta, sillä niitä ei ole liikkunut samaan aikaan kun ääni on kuultu. Sederholmiin kummalliset tapahtumat liitettiin sen jälkeen, kun hänen sukuseuransa jäsenet olivat kokeneet museovitriinin äärellä omituisen kokemuksen, jossa heitä oli heilautettu voimakkaasti taaksepäin. Sederholm vaikutti voimakkaasti Helsingin kehitykseen ja hänellä oli muun muassa läheiset suhteet Ruotsin kuninkaallisiin, joten liekö ihme mikäli hän edelleen haluaa nähdä miten hänelle tärkeä kaupunki kehittyy ja menestyy.

Ensi kerralla siirretään katse Kamppiin ja siellä sijainneeseen hautausmaahan. Hautojen keskelle perustetuissa kellareissa saattaa jopa kohdata yliluonnollisia olentoja..

Lähteet:

Aalto, Seppo 2016: Kauppiaita ja laivanvarustajia: helsinkiläisten elämä Ruotsin aikana 1550-1809. Helsinki, Siltala.

Kairulahti, Vanessa ja Karolina Kouvola 2018: Helsingin henget: Opas aaveiden pääkaupunkiin. Helsinki, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Pehkonen, Marja 2008: Hauraita muistoja Helsingin hautausmailta. Narinkka. Helsinki, Helsingin kaupunginmuseo.

Turunen , Piia 31.10.2015: Mahtuvatko vainajat multiin? Helsingin hautausmaita laajennettava lähivuosikymmeninä. https://www.studio55.fi/vapaalla/article/mahtuvatko-vainajat-multiin-helsingin-hautausmaita-laajennettava-lahivuosikymmenina/5511912 (tarkistettu 7.11.2019)

Kuva: Mika Peltonen HKM, 1997. CC BY 4.0. Helsinkikuvia.fi

Obskuriteettikabinetti aukeaa..

Kuva: Wikimedia Commons.

Tämä on obskuriteettikabinetin ensimmäinen kirjoitus. Blogin nimen taustalla on ajatus museoiden edeltäjistä, kuriositeettikabineteista, joiden laatikoista löytyy toinen toistaan ihmeellisempiä esineitä eri puolilta maailmaa. Samalla tavoin obskuriteettikabinetin laatikoista löytyy kummallisia ja outojakin tarinoita historiasta ja myyteistä eri puolilta maailmaa.

Tässä blogissa tullaan tarkastelemaan historian ilmiöitä, jotka ovat jääneet koulussa luettujen historiankirjojen ulkopuolelle. Taustani uskontotieteen tutkijana takaa sen, että tarinoista ei myyttistä puolta tule puuttumaan. Tämän blogin ei ole tarkoitus toimia tieteellisenä julkaisukanavana, mutta siitä huolimatta pyrin joka kerta taustoittamaan kirjoitukset mahdollisimman hyvin ja lisään liitteet jokaisen tekstin loppuun, jotta voit itse käydä lukemassa lisää aihepiiristä.

Alkuperäiset kuriositeettikabinetit eivät noudattaneet hyvää tieteellistä tutkimustapaa eivätkä aina kunnioittaneet sitä kulttuuria tai niitä ihmisiä, joista ja joilta esineitä oli hoveihin viety. Tästä perinteestä obskuriteettikabinetti tulee poikkeamaan. Vaikka tarinoiden aiheet ovat synkkiä ja ihmiskohtalot välillä toivottoman tuntuisia, tarkoitus ei ole mässäillä epäonnella tai surullisilla tapahtumilla. Jos aihe on erityisen mieltä kuohuttava, lisään heti kirjoituksen alkuun huomautuksen tästä. Jos et siis halua lukea esimerkiksi lapsiin liittyvistä uskomuksista, niin ei hätää! Se on aivan ok ja voit lukea sen sijaan jonkun toisen blogikirjoituksen.

Toivottavasti viihdyt blogin parissa! Muutaman päivän päästä on ensimmäisen blogikirjoituksen aika, jossa tarkastellaan Helsingin hautausmaita. Ainakin itselleni tuli yllätyksenä miten paljon hautausmaita kantakaupungin katujen alla on ja miten käytännössä katsoen kävelemme edesmenneiden helsinkiläisten päältä joka päivä.

Jos mieleesi tulee kysymyksiä tai kommentteja, voit lähettää niitä minulle sähköpostitse obskuriteettikabinetti[at]gmail.com tai sitten kommentoida blogikirjoitukseen. Tarkistan kuitenkin jokaisen kommentin ennen julkaisemista eikä toista henkilöä halventavia tai Suomen lakia rikkovia kommentteja tulla julkaisemaan.