Sisältävätkö uskomustarinat uskomuksia?

Uskomustarinat ovat tarinoita, joissa esiintyy yliluonnollisia aineksia. Näitä yliluonnollisia elementtejä voivat olla esimerkiksi kummitukset, tontut tai vaikkapa vedenemät. Kun tarinaperinnettä alettiin keräämään järjestelmällisemmin yli sata vuotta sitten, eivät kertojat ajatelleet kertovansa perinteenkerääjille “uskomustarinoita”, vaan tarinoita, joiden aiheista kerääjät heiltä kysyivät tai joiden he itse ajattelivat kiinnostavan kerääjiä. Mutta kertovatko uskomustarinat siitä, mihin ihmiset uskovat?

Kysymys saattaa vaikuttaa ensisilmäyksellä pöhköltä, sisältyyhän sana ‘usko’ sanaan ‘uskomustarina’. Asia ei ole kuitenkaan näin yksinkertainen, kun sitä tarkastelee lähempää. Kertovathan monet sellaiset ihmiset kummitustarinoitakin, jotka eivät kuitenkaan itse ajattele uskovansa kummituksiin. Kummitustarinat voivat kuitenkin tuntua heistä niin jännittäviltä tai viihdyttäviltä, että niistä puhutaan siitä huolimatta. Lisäksi ylipäänsä uskominen on vaikeasti sanallistettava tunne, joka merkitsee eri asioita eri ihmisille. Kerrontatilanteesta riippuu, miten kertomus kerrotaan ja miten sen sisältö ymmärretään. Kertomuksen sisällön tulee olla jollain tavalla kiinnostava kuulijakunnalle ja kertojalle, jotta se ansaitsee tulla kerrotuksi ja ihmiset jaksaisivat kuunnella tai lukea tarinan loppuun. Yleensä saman mieliset tai samankaltaisista asioista kiinnostuneet kertovat toisilleen tarinoita, jotka he kokevat merkittäviksi. Kertomukset ovat siis toisin sanoen yhteisöllisesti rakentuneita. 

Kertomukset rakentuvat yhteisöllisesti ja niiden tulee olla mielekkäitä sekä kertojalle että hänen yleisölleen. (The Boyhood of Raleigh, 1871. John Everett Millais. @Wikimedia Commons.)

Tarinat pitävät sisällään yhteisön arvoja sekä käsityksiä oikeasta ja väärästä: miten toimit tässä elämässä, jotta et päädy kummitukseksi? Miten toimit suhteessa toiseen ihmiseen, jotta et kokisi muiden paheksuntaa? Vuosisadan takaisessa tarinassa voidaan kertoa, miten tarinan päähenkilö saa yliluonnollisen rangaistuksen varastettuaan naapuriltaan tai hautausmaan vainajilta. Tällöin tarina kantaa yhteisön käsitystä siitä, että varastaminen on väärin ja että siitä seuraa rangaistus tavalla tai toisella. Tarinan kuunteleminen ja siihen suhtautuminen on kuitenkin henkilökohtaista. Joku toinen saattaa laittaa korvan taakse tarinan opetuksen, toinen taas kohauttaa sille olkapäitään ja jatkaa päiväänsä. Yhteisöllisten ja kulttuuristen merkitysten lisäksi tarinoilla on siis myös henkilökohtainen ja yksilöllinen ulottuvuutensa. Tarinoiden voima liittyykin osaltaan siihen, miten ne yhdistävät meidät toisiimme ja toisaalta antavat työkaluja itsetuntemuksen syventämiseksi.

Lähteet

Bennett, Gillian. 1989. ”Belief stories”: The forgotten genre. Western Folklore, 48(4), 289-311. doi:10.2307/1499544 

Koski, Kaarina. 2007. Narratiivisuus tarinaperinteessä. Elore 14 (1).

Motz, Marilyn. 1998. The practice of belief. The Journal of American Folklore, 111(441), 339-355. doi:10.2307/541314

Piispanen, Sirkku. 2009. Kansanomainen moraali: Tutkimus savolaisista ja pohjalaisista uskomustarinoista. Helsingin yliopisto.

Päättömät kummitukset

Vironkadulla Helsingissä sijaitsee talo, jonka kulmahuoneistoa on korotettu historiansa aikana yhdellä kerroksella. Osoite on ollut aiemmin muun muassa Helsingin yliopiston hallinnassa ja sinne on majoitettu tutkijoita sekä oppiaineiden henkilökuntaa. Nykyään talo on remontin jälkeen palautettu alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa, asuinrakennukseksi. 

Talossa on kerrottu etenkin Helsingin yliopiston aikana kummallisista tilanteista. Hissin kerrotaan liikkuneen itsekseen, pysähtyneen johonkin talon kerroksista ja hissin ovien avautuneen ilman, että kukaan on tullut ulos tai mennyt sisään. Illalla tutkijat ovat jättäneet paperinsa siistiin järjestykseen työpöydälleen, mutta aamulla heidän tullessa töihin, ovat paperit olleet sekaisin pitkin pöytiä. Kokouksia on ollut hankala pitää, kun talosta on kuulunut selittämätöntä huonekalujen raahaamiselta kuulostavaa ääntä. Etenkin talossa työskennelleet naiset ovat kuulleet koputusta työhuoneidensa ikkunoista ja putkistoista, aivan kuin joku yrittäisi kiinnittää heidän huomionsa. Kerran talon suihkussa siellä peseytymässä ollut nainen pelästyi sydänjuuriaan myöten: hänen viereensä oli ilmestynyt vanhanaikaiseen pukuun pukeutunut nuori mies, joka piteli irtonaista päätään kainalossaan.

Osoite Vironkatu 1 kuvattuna vuonna 1961. Constantin Grünberg, Helsingin kaupungimuseo. Helsinkikuvia.fi

Kuka tämä omituinen mies menneisyydestä oikein oli? Kummitusta kutsutaan päättömäksi Aleksiksi, ja on hänestä useampiakin näköhavaintoja. Häneen liitetään kaksi erilaista taustatarinaa. Kruununhaassa, lähellä Vironkatua, sijaitsi aikoinaan venäläinen sotilasmakasiini ja upseerien asuintalo. Aleksin on ajateltu olleen sotilas, joka eräänä iltana seurasi mielitiettyään tämän kotiin Vironkadulle. Aleksi olisi tarinan mukaan nähnyt, että hänen morsiamellaan olikin jo aviomies ja suruissaan hirttäytynyt talon ullakolle. Toisen tarinan mukaan Aleksi olikin Vironkadulla asuva merimies, joka oli tullut meriltä kotiin. Lämpöisen kotilieden sijaan hän löysikin vieraan miehen vaimonsa kanssa heidän aviosängystään ja päätyi samaan loppuratkaisuun kuin ensimmäisessä tarinaversiossa. Tämän takia hän edelleen vaeltaa Vironkadulla pää kainalossa, ja pyrkii omalla tavallaan lähestymään nuoria naisia.

Päättömistä kummituksista kerrotaan tarinoita eri puolilla maailmaa. Nebraskan Redington on noin tuhannen asukkaan pikkukylä, jossa tapahtui kammottava ryöstömurha syyskuun lopulla vuonna 1883. Ryöstömurhan seurauksena murhaaja leikkasi uhrin pään irti tämän ruumista. Pian alettiin kertoa, että murhapaikkana olleessa mökissä kummittelee. Lisäksi uhrin kerrottiin ratsastavan päättömänä valkoisella hevosella murhan vuosipäivänä, joskin ainakin erään kerran kyseessä olivat pilailutarkoituksessa ratsaille lähteneet nuoret miehet.

Vironkadun Aleksi ei ilmeisesti ollut erityisen kiinnostunut ratsastamisesta, toisin kuin toinen päätön kummitus, Prahassa vinhaa vauhtia ratsastava temppeliherran aave. Hänenkin hevosensa on väritykseltään kalmolle sopivasti valkoinen. Temppeliherran uskotaan lopettavan vuosisatoja jatkuneen ratsastuksensa Prahan vanhan kaupungin kujilla, kunhan joku pistää häntä sydämeen tämän omalla miekalla – tosin toisen tarinan mukaan temppeliherran hevosta pitäisi pistää. Joku on mahdollisesti tässä onnistunutkin, sillä viime aikoina temppeliherrasta ei ole tehty yhtä paljon näköhavaintoja kuin aikaisemmin. Antoine P. Borg pohtii blogissaan temppeliherran katoamisen johtuvan siitä, että kujan, jolla hänen on kerrottu ratsastaneen, ovat nykyään vallaneet pubit ja turistit. Kuja on meluisa ja täynnä humalaisia ihmisiä, joten kummituskaan ei siellä viihdy. Toisaalta tarina ei kerro, josko temppeliherra olisi jälleen havaittu koronarajoitusten hiljennettyä Prahankin öiset kadut.

Kummitustarinat tuovat lähiseutuun jännittävän näkökulman, vaikka kummituksiin sinällään ei uskoisikaan. Mikäli tiedät tai olet kuullut pääkaupunkiseutuun liittyvästä kummitustarinasta ja haluat jakaa tarinasi, voit lähettää sen osoitteeseen obskuriteettikabinetti[at]gmail.com. Tarinaa käytetään mahdollisesti tulevan kummituksista kertovan tietokirjan aineistona ja siinä tapauksessa otan yhteyttä tarinan lähettäjään.

Lähteet:

Kairulahti, Vanessa ja Karolina Kouvola. 2018. Helsingin henget: Opas aaveiden pääkaupunkiin. SKS.

Helsingin venäläiset varuskuntarakennukset 1917 ja suomalainen varuskunta 1918 – Svinhuvfud

The Headless Ghost of Redington, Nebraska | History Nebraska

The Headless Templar of Prague 

Rautateiden aaveet – tiedätkö hyvän kummitustarinan?

Kummitusjunat ovat tuttuja monista huvipuistoista. Niiden matkassa pääsee näkemään enemmän tai vähemmän pelottavia hahmoja ja kokemaan aitoa camp-henkistä ilottelua Halloween-henkisissä kulisseissa. Ympäri maailmaa kerrotaan kuitenkin myös kummitusjunista, joiden mukana matkaa henkiä tuonpuoleisesta vailla määränpäätä.

Yksi kuuluisimmista kummitusjunista on Abraham Lincolnin ruumista kuljettanut hautajaisjuna, jonka kyyditsi edesmennyttä presidenttiä ja hänen muutamaa vuotta aikaisemmin kuolleen poikansa ruumista haudattavaksi Washingtonista Springfieldiin vuonna 1865. Lincolnin lesken vastustuksesta huolimatta juna lähti Washingtonin asemalta 24. huhtikuuta ja kulkien Baltimoren, Philadelphian, Harrisburgin, New York City, Albanyn, Buffalon, Clevelandin, Columbuksen, Indianapoliksen ja Chicagon halki se saapui viimein Springfieldiin 3. toukokuuta. Hautajaisjunan tarkoituksena oli näyttää salamurhan uhriksi joutuneen presidentin arkku kunniavartiossa reitin varrella olevissa kaupungeissa. Hautajaissaattue sai paljon huomiota ja ihmiset kokoontuivat kaikissa osavaltioissa vuorokauden ajasta riippumatta osoittamaan kunnioitustaan Lincolnille rautatien varrelle.

File:LincolnTrain.jpeg
Presidentti Abraham Lincolnin ja hänen poikansa ruumiita kuljettaneen junana veturi. Kuva: Wikimedia Commons.

Hautajaisaattueen reitin varrella elävät ihmiset ovat raportoineet vuosikymmeniä tapahtuneen jälkeen nähneensä tai kuulleensa Lincolnin hautajaisjunan kulkevan raiteita pitkin historiallisena vuosipäivänä. Kellot pysähtyvät kummitusjunan viilettäessä ohi äänettömästi jääkylmiksi muuttuneita raiteita pitkin. Raiteiden siirtäminenkään ei vaikuta junan kulkuun, sillä sen kerrotaan kulkevan tismalleen samaa reittiä kuin vuonna 1865, oli reitillä nykyään raiteita tai ei. Vaunuihin sisälle nähneet ihmiset ovat kuvailleet, miten arkkua vartioivat nykyään luurangot, joilla on päällään vanhanaikainen sotilasunivormu. 

Myös meillä Suomessa kerrotaan juniin liittyvistä henkimaailman olennoista. Kerrotaan, että viimeiseen Z-junaan Lahdesta Helsinkiin nousee usein Mäntsälän asemalta valkoisiin pukeutunut nainen, joka istuutuu aina samalle paikalle. Joka kerta, kuin konduktööri kysyy naiselta matkalippua, tämä katoaa kuin ei olisi koskaan junaan astunutkaan. Jostain syystä tämä valkoasuinen nainen näyttäytyy ainoastaan naiskonduktööreille. Mäntsälän asema on avattu käyttöön vasta vuonna 2006, joten kyse ei ole yhtä vanhasta kummitustarinasta kuin Abraham Lincolnin osavaltioiden läpi edelleen kulkeva hautajaissaattue.

Rautateillä kummittelevat siis sekä tuonpuoleiseen jo siirtyneet että kokonaiset veturien vetämän junat vaunuineen. Kummitustarinat kiinnostavat myös heitä, jotka kummituksiin eivät sinällään uskoisikaan. Ne kertovat kuitenkin omalla tavallaan selittämättömistä kokemuksista, jotka liittyvät usein paikan historiaan tai siellä eläneisiin ihmisiin. Mikäli tiedät tai olet kuullut erityisesti pääkaupunkiseutuun liittyvästä kummitustarinasta ja haluat jakaa tarinasi, voit lähettää sen osoitteeseen obskuriteettikabinetti[at]gmail.com. Tarinaa käytetään mahdollisesti tulevan kummituksista kertovan tietokirjan aineistona. Tässä tapauksessa otan yhteyttä tarinan lähettäjään ennen tarinan julkaisua.

Lähteet Lincolnin kummitusjunasta:

http://agraveinterest.blogspot.com/2013/04/lincolns-phantom-train.html

https://seeksghosts.blogspot.com/2014/11/lincolns-phantom-train.html

Obskuriteettikabinetti aukeaa..

Kuva: Wikimedia Commons.

Tämä on obskuriteettikabinetin ensimmäinen kirjoitus. Blogin nimen taustalla on ajatus museoiden edeltäjistä, kuriositeettikabineteista, joiden laatikoista löytyy toinen toistaan ihmeellisempiä esineitä eri puolilta maailmaa. Samalla tavoin obskuriteettikabinetin laatikoista löytyy kummallisia ja outojakin tarinoita historiasta ja myyteistä eri puolilta maailmaa.

Tässä blogissa tullaan tarkastelemaan historian ilmiöitä, jotka ovat jääneet koulussa luettujen historiankirjojen ulkopuolelle. Taustani uskontotieteen tutkijana takaa sen, että tarinoista ei myyttistä puolta tule puuttumaan. Tämän blogin ei ole tarkoitus toimia tieteellisenä julkaisukanavana, mutta siitä huolimatta pyrin joka kerta taustoittamaan kirjoitukset mahdollisimman hyvin ja lisään liitteet jokaisen tekstin loppuun, jotta voit itse käydä lukemassa lisää aihepiiristä.

Alkuperäiset kuriositeettikabinetit eivät noudattaneet hyvää tieteellistä tutkimustapaa eivätkä aina kunnioittaneet sitä kulttuuria tai niitä ihmisiä, joista ja joilta esineitä oli hoveihin viety. Tästä perinteestä obskuriteettikabinetti tulee poikkeamaan. Vaikka tarinoiden aiheet ovat synkkiä ja ihmiskohtalot välillä toivottoman tuntuisia, tarkoitus ei ole mässäillä epäonnella tai surullisilla tapahtumilla. Jos aihe on erityisen mieltä kuohuttava, lisään heti kirjoituksen alkuun huomautuksen tästä. Jos et siis halua lukea esimerkiksi lapsiin liittyvistä uskomuksista, niin ei hätää! Se on aivan ok ja voit lukea sen sijaan jonkun toisen blogikirjoituksen.

Toivottavasti viihdyt blogin parissa! Muutaman päivän päästä on ensimmäisen blogikirjoituksen aika, jossa tarkastellaan Helsingin hautausmaita. Ainakin itselleni tuli yllätyksenä miten paljon hautausmaita kantakaupungin katujen alla on ja miten käytännössä katsoen kävelemme edesmenneiden helsinkiläisten päältä joka päivä.

Jos mieleesi tulee kysymyksiä tai kommentteja, voit lähettää niitä minulle sähköpostitse obskuriteettikabinetti[at]gmail.com tai sitten kommentoida blogikirjoitukseen. Tarkistan kuitenkin jokaisen kommentin ennen julkaisemista eikä toista henkilöä halventavia tai Suomen lakia rikkovia kommentteja tulla julkaisemaan.