Tietäjä, myrrysmies, velho.. Rakkaalla rituaalispesialistilla on monta nimeä. Tutkin väitöskirjassani ruotsinkielisen Pohjanmaan uskomustarinoita tietäjistä ja pyrin selvittämään, mitä tietäjistä kerrotut tarinat kertovat puolestaan maanviljelysyhteisöjen käsityksistä magiaa harjoittavista hahmoista 1800- ja 1900-luvun vaihteessa. Tutkimushistoriassa keskityttiin pitkään noituusoikeudenkäyntien tutkimiseen, mutta vasta 1970-luvun alussa alettiin tehdä havaintoja taidoillaan hyvää tarkoittaneista paikallisista parantajista, jotka osasivat myös etsiä varkaita ja ennustaa tulevaisuutta. Tätä porukkaa alettiin kutsua englanninkielisessä tutkimuksessa nimityksellä cunning folk. Ruotsinkielisestä uskomusaineistosta näyttäisi löytyvän tietäjien (kloka gubbor ja gummor) lisäksi noitia (trollkarlar ja trollkäringar), mutta mikä erottaa näitä hahmoja? Tässä vaiheessa on huomautettava, että suomenkielisessä aineistossa ‘noita’ on yksi tietäjän nimityksistä. Keskityn tässä kuitenkin tarkastelemaan ruotsinkielisen aineiston tarjoamaa kuvaa tietäjistä ja noidista erilaisina uskomustarinoiden hahmoina.

Noidat kuvataan usein uskomustarinoissa yhteisön sisällä toimivina, nimettöminä ja yhteisöä vahingoittavina tahoina. Tietäjät saivat kaikilta muilta salatut taitonsa vanhemmalta tietäjältä, joka opetti taitonsa esimerkiksi yöllä kirkkoalttarilla. Noitien koulutuksesta sen sijaan ei ole tarkempaa tietoa, mutta he käyttivät useiden niin sanottujen tavallisten kyläläisten tiedossa olleita keinoja, kuten karjan karvojen leikkaamista onnen varastamiseksi. Noidat harvemmin tekevät yhteisönsä hyväksi hyviä asioita, kuten parantaisivat tai auttaisivat eläimen metsänpeitosta. Tietäjät sen sijaan voivat toimia yhteisön hyväksi esimerkiksi parantamalla yhteisönsä jäseniä, mutta myös yhteisön jäseniä uhkaavasti. Tietäjä voi esimerkiksi maksua vastaan vahingoittaa jotakuta häävierasta tai morsiusparia mustasukkaisen torjutun kosijan puolesta. 

Pehr Arvid Säve piirsi kloka gumma Gertrud Ahlgrenin muotokuvan 1870-luvulla. Ahlgren tunnettiin myös nimellä Hejnumskäringen.

Tietäjistä on kerrottu myös tarinoita, joissa he ovat sairastuttaneet kokonaisen pappilan väen tai kenties maksua vastaan toisen kyläläisen tämän vihollisen pyynnöstä. Nämä tarinat ovat herättäneet pelkoa ja kunnioitusta tietäjiä kohtaan, mutta ne ovat myös toimineet eräänlaisina markkinointitarinoina, joissa tietyn tietäjän voimista on kerrottu laajalti. Näin tietäjän maine voimakkaana hahmona on kasvanut tuoden hänen luokseen pulassa olevia, jotka luottavat hänen taitoihinsa. Noidilla ei sen sijaan ollut laajaa tai vakiintunutta asiakaskuntaa, joka olisi kerääntynyt hänen ympärilleen. Professori Timothy Tangherlini havaitsi tanskalaisesta aineistosta, että jos tietäjällä oli hänen puolestaan puhuva asiakaskunta, ei häntä tuomittu noituudesta yhtä suurella todennäköisyydellä kuin siinä tapauksessa, että kukaan ei todistanut tietäjän tai noidan hyvistä teoista. Näin ollen tarinat vahingoittamisesta eivät yksistään riittäneet vielä yhteisön tuomioon ja yhteisön ulkopuolelle sulkemiseen, jos tietäjä muutoin kykeni parantamaan, ennustamaan ja löytämään varastettuja tavaroita menestyksekkäästi.

Pohjanmaalaisissa tarinoissa noidat tulevat vuotuisjuhlien kuten pääsiäisen aikaan navettaan tai lampolaan, vahingoittavat eläimiä ja vievät maito- ja karjaonnen mennessään. Niinpä heidän tuloaan voi vartioida, ja tarvittaessa tehdä toimia joilla noidat saadaan pidettyä poissa oman karjan kimpusta. Tietäjät sen sijaan kuvataan eläimiä parantavina, silloin kun talon omat keinot ja taidot on käytetty ja epäillään taudin aiheuttajaksi yliluonnollista tahoa. Uskomustarinoissa kerrotaan, miten jotkut tietäjät osoittivat voimiaan pysäyttämällä hevosen, mutta silloinkaan heidän motiivinaan ei ollut onnen vienti, vaan oman mahdin ja taitojen osoittaminen muille. Tietäjät kykenivät myös löytämään kadonnutta karjaa tai ihmisiä, mikä ei myöskään kuulunut noitien kiinnostuksenkohteisiin.

Noitien voidaan siis sanoa jäävän kasvottomiksi, rajallista onnea vieviksi hahmoiksi, joiden lähettämiä tai tuottamia sairauksia tietäjät ovat parantaneet samalla kun he ovat toimineet osana yhteisöään avustaen sitä ennustamalla ja löytämällä kadonneita tai varastettuja esineitä ja eläimiä. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että sanaa ‘noita’ on suomenkielessä käytetty myös tietäjästä. Rajanveto tietäjien ja noitien välillä ei siis ole kovin yksioikoista, sillä myös ruotsinkielisessä aineistossa puhutaan samassa lauseessa parantajasta ‘omlagare’, joka on myös noita eli ‘trollkarl’. Käytettyä termiä tärkeämmäksi johtolangaksi näyttäisikin muodostuvan se, millaisissa toimissa noituutta käyttävä hahmo tarinassa esitetään. 

Kirjallisuus ja lähteet

SLS 163 ja muita Svenska litteratursällskapetin arkistoaineistoja.

Hutton, Ronald 2017. The Witch: A History of Fear, from Ancient Times to the Present. Yale University Press.

Stark, Laura 2007. Sorcerers and Their Social Context in 19^th-20^th Century Rural Finland. – Arv. Nordic Yearbook of Folklore. 63:7-29.

Tangherlini, Timothy 2000. “How Do You Know She’s a Witch?”: Witches, Cunning Folk, and Competition in Denmark. – Western Folklore 54 (3/4), 279–303.

Kuvalähde: Wikimedia Commons.