Sana ‘tietäjä’ herättää monenlaisia mielikuvia ja sanalla onkin tarkoitettu eri kulttuurialueilla ja aikakausina erilaisia hahmoja ja ihmisiä. Tutkin työkseni tällä hetkellä ruotsinkielisen Pohjanmaan tietäjätarinoita osana Svenska kulturfondenin rahoittamaa tutkimusprojektia. Tämänkertaisessa kirjoituksessa sukelletaan Pohjanmaan tietäjäperinteeseen syvemmälle uskomustarinoiden pohjalta. Mitä uskomustarinat olivatkaan? Siihen voit palata täältä. Tämä blogikirjoitus pohjautuu vertaisarvioituun artikkeliini Ambiguous characters: Cunning folk in the Swedish Ostrobothnian belief narratives.

Pohjanmaan ruotsinkielisten uskomustarinoiden tietäjät esiintyvät tarinoissa ensisijaisesti parantajina. Maagisen parantamisen lisäksi he etsivät (ja löytävät) kadonneita eläimiä ja ihmisiä, ennustivat tulevaa sekä selvittivät varkauksia. Tietäjät eivät olleet pelkästään puhtaita pulmusia, vaan he myös noituivat sairauksia ja muita ikävyyksiä pyynnöstä toisiin yhteisön jäseniin tai joskus ihan vain siksikin, että heitä huvitti näin tehdä. Sinänsä positiivisista toimista huolimatta tietäjinä pidettyihin henkilöihin liitettiin paljon paheksuntaa. Parannusloitsujen tunteminen oli syntiä ja tietäjien huhuttiin olevan liitossa Paholaisen kanssa. Tietäjien suorittamaan parannusrituaaliin tarvittiin paloviinaa, jonka käyttöä paheksuttiin 1800-luvun lopun lehdistössä. Ei ihme, että pohjanmaalaisen ruotsinkielisen uskomusaineiston kerääjänä kunnostautunut Valter W. Forsblom kirjoitti parantajien tahtovan erottautua noidista, jotka Katekismuskin tuomitsee.

Tietäjillä oli hallussaan sellaista maagista tietoa, jota ei ollut muilla yhteisön jäsenillä. Koska pohjanmaalaisessa yhteisössä arvostettiin vanhaa ikää nuoruuden sijaan, tuli myös maagiset taidot opettaa vanhemman nuoremmalle. Siinä vaiheessa, kun hampaat alkoivat pudota, oli myös aika opettaa tiedot eteenpäin. Myös suomenkieliseltä alueelta tunnetaan ajatus tietäjyyden ja hampaiden yhdistämisestä. Tämä liittyy todennäköisesti siihen, että hampaiden katsottiin olevan ihmiskehon kovinta osaa ja tietäjällä tuli olla vahva luonto, jotta hän pystyisi karkottamaan esimerkiksi taudinaiheuttajia. Maagiset taidot pystyi saamaan omakseen myös rikkomalla yhteisön normeja, kuten menemällä kirkkoon yöllä tai pitämällä kuolleelle kuulunutta paitaa.

Kuolleet ja tietäjät liittyvät vahvasti yhteen pohjanmaalaisissa ruotsinkielisissä uskomustarinoissa. Milloin tietäjät parantavat kuolleista, tai tarkemmin sanottuna kalman väestä, tarttuneita tauteja, milloin taas he vievät sairastuneen hautausmaalle yöaikaan tai vierailivat hautausmaalla kuullakseen varkaan oikean nimen. Paikalliseen tarinaperinteeseen liittyi kuitenkin myös epäilystä ja tietäjien taitojen kyseenalaistamista. Esimerkiksi eräästä tietäjästä kerrottiin, että hän oli nimennyt väärän ihmisen varkaaksi ja aiheuttanut näin pienimuotoisen skandaalin, toisesta taas kerrottiin että hän oli taitava parantaja, joka itse naureskeli omalle taikataitoiselle maineelleen. Maine olikin pohjanmaalaisen tietäjän tärkein omaisuus, sillä sen suoman auktoriteetin varassa hän paransi sairaita ja houkutteli luokseen uusia avuntarvitsijoita. Jos oli oikein vahvatahtoinen, tiesivät varkaat palauttaa viemänsä esineet ja rahat heti, kun he vähääkään kuulivat varkauden uhrin etsineen oikeutta paikallisen tietäjän pakeilta.